perjantai 13. maaliskuuta 2020

Graafinen suunnittelu - Näyttötyö


Hankimme parini Pepin kanssa asiakkaaksemme Salon kansalaisopiston teatterikoulun ryhmän, jossa olen itsekkin mukana. Teimme mainosmateriaalia heidän tulevaa produktiota varten, jonka nimi on J (sydän) V. Näytös on draama pohjainen ja keskittyy pääosin nuorten maailmaan. Toteutimme heille julisteen instagram-mainoksen sekä facebook- bannerin.

Ensin tiedostelimme asiakkaalta toiveita ja suuntaa antavia ideoita julisteen ulkoasuun liittyen, päätettiin että käytämme valokuvaa julisteissa.

Teatteriryhmässäni oleva tyttö otti kuvan julistetta varten omalla kamerallaan.

Seuraavaksi lähdimme tekemään viikolle tunnin tarkkaa aikataulua ja sen jälkeen luonnostelemaan julisteen tekstin sommittelua jne.

Vilaus aikataulusta ja luonnokset 

Sitten olikin jo lupa avata tietokoneet ja alkaa viemään suunitelmaa eteenpäin illustraattorissa.
Teimme 2 eriversiota julisteista, näytimme ne asiakkaalle joista asiakas valitsi kumpaa lähteä kehittämään.

Minun ensimmäiset ja alkuperäiset työt

Toisesta julisteesta tein tosi graafisen.


Toisessa versiossa käytin valokuvaa suuremmassa osassa (anteeksi huono kuva)

Otimme vastaan parannus ehdotukset ja lähdin asiakkaan toiveiden mukaan viemään valokuva julistetta eteenpäin.

Josta päädyimme tähän, lopulliseen työhön.

Instagram-mainos ja facebook-banneri tehtiinkiin sitten suoraan julisteen pohjalta, noudattaen siis sarjallisuutta.

Lähetimme Pepin kanssa  valmiit työt asiakkaallemme joista sitten Pepin työ tuli valituksi. Käy tsekkaamassa Pepin työ täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

10 kiinnostavaa koulua/ ammattia

  1. Toimintaterapeutti Turku AMK 2. Kuvataidelinja Turku AMK 3.  Teatteri- ilmaisunohjaaja Turku AMK 4. Seksuaalineuvoja Turku AMK 5. Kuvat...