sunnuntai 8. joulukuuta 2019

työssäoppimista ja sairastelua - KappAhl

Viikot 5  & 6


Näiden viikkojen aikana on sairasteltu hirveästi, kuumeen, voimattoman olon ja flunssan keskellä koittanut mennä töihin aina välillä. Viidennellä viikolla menin maanantaina töihin viikonlopun jälkeen, kun oli jo hieman parempi olo sen päivän aikana kuume nousikin takaisin. Loppu viikko sitten levättiin ja rampattiin lääkärissä. Viikonlopun jälkeen menin taas töihin vaikka oli yhä voimaton olo, selvisin päivästä ja tiistaina olin Helsingissä mukana Todista taitosi diginä palkitsemistilaisuudessa, tulin vaan entsistä kipeämmäksi sen päivän jälkeen. Niimpä olin keskiviikon kotona, ja torstaina menin aamulla viemään töihin sairaustodistuksia ja olin menossa töihinkin, mutta sitten iski sellainen olo ettei millään pysty ja perjantai olikin pyhäpäivä. Flunssa jatkuu yhä, mutta huomenna olen menossa töihin. Ärsyttää hirveästi että piti tulla tälläinen tähän väliin, syyllistän myös hirveästi itseäni siitä vaikka en voikkaan sille mitään, en minä tätä itselleni toivonut. Enää ei ole paljoa jäljellä ja haluan ehdottomasti päästä vielä töihin sillä olen kovasti nauttinut siellä olosta ja siellä olevista ihmisistä, kaikesta tästä huolimatta. Kiitos kun luit <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

10 kiinnostavaa koulua/ ammattia

  1. Toimintaterapeutti Turku AMK 2. Kuvataidelinja Turku AMK 3.  Teatteri- ilmaisunohjaaja Turku AMK 4. Seksuaalineuvoja Turku AMK 5. Kuvat...